perjantai 2. toukokuuta 2014

MLP: G1 Rainbow Curl Ponies

Ensimmäinen Rainbow Curl Ponini oli Ringlet, jonka esittelyn löydät täältä. Ihastuin jotenkin tähän sarjaan ja päätin hankkia kaikki
Sarja on julkaistu 1989-1990. Kaikilla RC poneilla, on alunperin ollut karvoissa vaaleanpunaista mutta ajan myötä se on haalistunut valkoiseksi. Vähän ikävää kyllä sillä harjat näyttäisi paremmalta alkuperäisellä värityksellä. Harjat ovat myös alunperin olleet korkkiruuvit mutta useammalla tapauksella ovat suoristuneet. Poneilla on upea koko kyljen peittävä symboli.

Ringletille olen aikasemman postauksen jälkeen tehnyt kiharat

 Raincurl. Nämä kiharat ovat myyjän mukaan tehty uudestaan, eivät ole siis alkuperäiset mutta erittäin hienot! Paremmin tehty kuin mun tekemät :P


Streakyn harjat myös jouduin itse oston jälkeen kihartamaan mutta suoraan sanottuna tuli aika karseat :D Yksi iso miinus on, että omalla ponillani on seisontavika. Ei siis pysy kolmen jalan varassa vaan nojaa tuohon etummaiseen. Kuvan sain otettua laittamalla teippiä nousevan takajalan alle mutta hyllyssä tuo keinahtaa koko ajan.


 Stripes. Tämä kaunotar on re-rootattu, ei siis omasta toimesta. Raidat on kuitenkin oikeassa järjestyksessä sekä suurinpiirtein oikeat värit, ei välttämättä täysin oikeat sävyt. Hetken mietin, että olisin laittanut kaikille uudet harjat mutten sitten viitsinyt alkaa leikkelemään poneja. Tällä on kyllä niin ihanan pitkät ja silkkiset karvat sekä etummainen raita pinkki eikä valkoinen niinkuin vanhoilla haalistuneilla.


Loppuun voisin sokerina pohjalle laittaa kuvat ihanista pikkukisuista, jotka taannoin ostin
Eläimillä on nukkaturkki ja ovat tosi pieniä, vähän petsejä pienenpiä. En edes tiedä mitä ovat mutta kun olivat niin pirullisen sulosia, että oli pakko ostaa. Kissaeläimet ovat vaan niin kauniita. Heh pistetääs kuvaa omasta hurjasta tiikeristä, joka täyttää kohta vuoden <3

Sori huonolaatuinen kännykkäkuva

 






8 kommenttia :

  1. Nuo kissaeläimet ovat Taskueläimiä, englannin kielisestä nimestä ei hajuakaan..:D noilla tuli paljon leikittyä päiväkoti ikäisenä, en edes tiennyt että niitä myydän yhä!
    Söpöjä poneja ja kiva blogi muutenkin ^w^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei kiitti :) Juu käytettynä ostin, ei varmaan kaupasta saisikaan enää.
      Kiitos kehuista :3

      Poista
    2. Taskueläimien englanninkielinen nimi on Puppy/Kitty/jotain In My Pocket. MEGin valmistamia, olivat 90-luvulla vielä karvattomia. :)

      Poista
    3. Juu niitähän mulla on ollut vaikka ja kuinka :) En vaan osannut yhdistää näitä nukkaisia niihin samoihin.

      Poista
  2. Nuo pikkukissat on ihania. Koskakohan niitä on mahtanut olla myynnissä? En muista ikinä nähneeni tuollaisia kaupoissa. Hyvä löytö :)
    Ja voi tuota sinun kissaa ♥ Todella hienon värinen. Nukahtiko se kesken palloleikin? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mäkään en muista tuollaisia ollenkaan ja varmasti olisi noita ollut itellä lapsena jos olisi kaupoista saanut! :) Joo Manu nukahti kesken palloleikin :'D Se on kyllä niin höpsö <3

      Poista
  3. Ihania poneja! ♥ Sulla on kiva blogi :)

    VastaaPoista