tiistai 26. elokuuta 2014

Hamtaro

Hamtaro on 2000-luvun alussa tullut animesarja, joka perustuu Kawai Ritsukon mangakirjoihin. Sarja kertoo joukosta hamstereita (Ham-hamit), jotka joutuvat kaikenlaisiin seikkailuihin päivisin kun omistajat ovat koulussa. Päähenkilöt ovat

Bejou kirjoitetaan kyllä mun mielestä Bijou mutta väliäkö sillä ;)

Mä en niin edes hamsuista välitä mutta nää vaan on niiiiin söpöjä ja tuo sarja on hauskaa viihdettä, jossa ei todellakaan tartte miettiä :'D Muutama Ham-ham omasta kokoelmasta löytyi ennestään mutta postista tuli kasa lisää, joten päätin tehdä postauksen näistä pallukoista. Kaikkia päähenkilöitä ei valitettavasti vielä ole.

Jingle on yksinäinen ja salaperäinen vaeltaja-ham. Hän kantaa aina kitaraansa mukana ja soittaa sitä usein. Hän myös lausuu runoja. Hänellä on possu nimeltään Herpertti. (Kitara puuttuu)

Bijou on muuttanut Ranskasta. Hän pitää hyvää huolta hiusnauhoistaan, joista hän on hyvin tarkka. Hän pitää Hamtarosta mutta hän on liian ujo kertoakseen tunteistaan Hamtarolle.

Sandy on urheilullinen, voimistelua harrastava hamsteri. Hänellä on rusetti hännässään ja hän on ihastunut Maxwelliin.

Maxwell lukee paljon ja on hyvin viisas hamsteri. Hän on hiukan muita hamstereita pidempi ja hän on ihastunut Sandyyn.

Panda on kätevä käsistään. Hän harrastaa nikkarointia ja puutöitä. Useat Ham-ham-kerhotalon huonekaluista ovat Pandan rakentamia.

 Cappy on yksi nuorimmista hamstereista. Hän rakastaa hattuja ja keräilee niitä. Hän pitää yleensä päässään vihreää uimalakkiaan ja kattilaa, jonka alla hän lymyilee. Hän ihailee Bossia ja haluaisi itsekin tulla peltohamsteriksi.

Stan on Sandyn veli. Hän flirttailee koko ajan muiden tyttöhamejen kanssa. Hänellä on hyvä musiikin taju ja hän osaa säveltää lauluja marakasseillaan. Hänellä on myös rullalauta.

Oxnard on Hamtaron paras ystävä ja aikamoinen pelkuri. Hän kantaa aina mukanaan auringonkukansiementä joko käsissään tai korvassaan.

Dexter on viisas ja kohtelias hamsteri. Hänellä on turkissaan silmälasien muotoiset kuvioinnit. Hän on Howdyn kanssa huonoissa väleissä, koska he molemmat kilpailevat Pashminan huomiosta.

Snoozer on hamsteri, josta ei tiedetä paljoa. Hän vain nukkuu; yöt päivät, kesät talvet. Snoozer lausuu usein unissaan hyödyllisiä vinkkejä Ham-hameille.

Postista saapui myös tälläinen variaatio Sandysta, tai ainakin niin luulen häntärusetista päätellen :)

Kurkkaa Hamtaron eka jakso tästä :)











12 kommenttia :

  1. hei onpa nää söpöjä! meiltä löytyy kotoa bejau ja hamtaro pieninä pehmoleluina, mutta enmä koskaan tiennyt että näitä on enemmän vaikka tätä hamtaro mangaa oon lukenu:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans ne pehmolelut, tai siis ne mun on aika isot :)

      Poista
  2. Nää on niin ihania! Meillä on ainakin Hamtaro, Penelope ja Stan. Ne on siis muistaakseni jotain pääsiäismunista tulleita... Katselin joskus aikanaan (olin varmaan jotain yli 16v. ainakin) telkkarista Hamtaroa, tuli muistaakseni MTV3:lta lauantai-aamuisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on pari, nuo vähän pienemmät, just sellaisia munasta tulleita luulisin :) On ne vaan söpöjä <3

      Poista
    2. Ai mistä pääsiäismunista on saanu hamhameja?? :OOO

      Nää on kyl niin söpöjä, en muista oonko ees ikinä kattonu tota animee. Mut silleen sort-of edelleenkin vähän kerään noita Bijou-figuureja :''D

      (jee mun ex-hamsterit pääs kuviin :DD )

      Poista
    3. Emmää vaa tiiä mistä munista mutta jostain kai :D Hyvään kotiin pääsivät <3

      Poista
  3. Tuli pienempänä pelattua Hamtaro peliä GameBoy Advancella, se oli niin suloinen! xD Perheeni hankki myös kultahamsterin painostuksestani, ja minä pidin siitä niin hyvää huolta että se eli yli 4 vuotiaaksi. : >

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sait pitää kaverin niinkin kauan mutta on nuo niin lyhytikäsiä :/ Kun tuntuu, että koirat ja kissatkin elää ihan liian vähän aikaa :'(

      Poista
    2. Kyllä, ja aina niistä tulee niin tärkeitä ja rakkaita, että on hankala päästää irti. : (

      Poista
  4. Ham-hamit on söpösiä! Mä katoin niitä joskus pienenä telkkarista ja muutaman söpön figuurinkin omistan. Niistä neljä ostin pienenä Blippo-kaupasta ja kaksi viime vuonna Desuconista :3

    VastaaPoista
  5. tätä taisi joskus tulla ihan suomenkin teeveesät asti kun tunnari rupesi soimaan päässä. aivan symppis sarja oli kyll.

    VastaaPoista
  6. Hei! Kerään hamtaro tavaraa. Haluaisitko myydä pehmot ja/tai nämä hahmot? :) Laita s-postiin hintapyynnöt mk.chihut@gmail.com.

    VastaaPoista